Ystävä peilissä
Usein olemme ystävillemme lempeitä ja kannustavia, mutta puhumme itsellemme sisäisesti tavalla, jota emme ikinä käyttäisi kehenkään muuhun. Kuinka usein sanotkaan itsellesi asioita, joita et koskaan sanoisi parhaalle ystävällesi? On hyvä pysähtyä pohtimaan, mihin sellainen sisäinen dialogi meitä johdattaa – ja palveleeko se meitä lainkaan.
Jos emme itse osaa tsempata itseämme, kuka sen voisi tehdä puolestamme? Meidän tulee opetella olemaan itsellemme se rakas ystävä, joka puhuu kannustavasti ja kohteliaasti. On muistettava, että olemme oman elämämme päätähtiä – aivan yhtä arvokkaita ja tärkeitä kuin kuka tahansa muu tässä maailmassa.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Jokainen tekee virheitä – joskus pieniä, joskus suuria. Mutta kaikesta voi selvitä, ja ajan myötä asiat löytävät paikkansa. Kaikki alkaa siitä, että pystymme kohtaamaan peilikuvamme rehellisesti ja hyväksyvästi.
Meidän ei tarvitse jäädä kiinni kasvatuksemme tai menneiden kokemustemme kahleisiin. Voimme kasvaa niiden yli, hyväksyä menneisyyden osaksi omaa tarinaamme ja jatkaa eteenpäin. Jokainen kohtaamamme tilanne muovaa meitä – ja kohtaamalla menneet paljaasti voimme vapautua niiden taakasta.
Sisäisessä dialogissa on suuri ero sillä, näemmekö itsemme uhreina vai selviytyjinä. Olemme joko ressukoita tai sankareita. Toipuminen ei aina ole helppoa – se voi olla raskasta, pitkäkestoista ja vaatia sekä aikaa että resursseja. Mutta se on aina sen arvoista.
Vaikka elämässä olisi jäljellä vain yksi päivä, ja sen päivän voisi kokea onnellisena ja valoisana, olisi kaikki kuntoutus ja toipumisen työ ollut sen arvoista. Mikään epäonnistuminen, nöyryytys tai huono onni ei ole syy epätoivoon. Elämä on aina lahja – jopa silloin, kun mieli on synkkä ja sumu täyttää ajatukset.
Päivä kerrallaan. Joskus hetki kerrallaan. Olemme täällä vain pienen hetken – monien sattumien summana, keskeneräisinä ja hauraina. Ja onneksi meillä on koko ajan mukanamme se kaikkein tärkein: me itse.